Mertti1: Tänään saatiin luotua sarjakuvablogi sivuihin oma sivu. Myöhemmin käytiin läpi animaation perusperiaatteita, joka oli kiinnostava. Joululoman jälkeen varmaan ruvetaan perustaa kotisivuja ja julkaisemaan valmista sarjakuvaa. Minä en ehkä tee sittenkään omaa sarjista. mutta toimin multimediasuunnittelijana ja muissa asioissa.
Mertti2: Minä jatkoin Dingo-sarjakuvaani, strippiluonnoksia on varmaan jo yli parikymmentä ja lisää kaiketi tulee. Laitoimme tänne blogiin kuvan yhdestä luonnossivusta.
Synopsis
Teemme nettisarjakuva strippejä ainakin alustavasti tähän Bloggeriin, sarjakuvatblogeihin ja omiin nettisivuihin.
Mertti2: Omassa sarjakuvassani seikkailee siis australialaisia eläimiä. Eräänlainen päähenkilö on dingo ja sen aisaparina on nokkasiili. Siinä sivussa sitten vilisee muitakin eläimiä, esim. äsken hahmottelin stripin, jossa esiintyy kauluslisko ja kookaburra-lintuja.
Sarjakuvassa esiintyy mahdollisesti myös muiden maiden eläimiä, mm. hai on jo ollut mukana.

maanantai 20. joulukuuta 2010
perjantai 17. joulukuuta 2010
17.12.2010 päiväkirja
Tänään käytiin läpi vähän Media- ja verkkotaiteen eri ilmauksista ja termeistä. Oppilaitoksen nettiyhteydet olivat vähän ajoittain pois toiminnasta - johtuen varmaan niistä ihme päivityksistä.
Mertti1: Sarjakuvablogia minä ja parini alustavasti aiotaan julkaista tässä bloggerissa, sarjakuvablogissa ja teemme varmaan omat nettisivustot.

maanantai 13. joulukuuta 2010
paneelikeskustelu -mediakriittisyys
13.joulukuuta 2010
Pidimme tänäään luokan kanssa paneelikeskustelun aiheesta mediakriittisyys.
Parin kanssa otettiin keskusteluissa kantaa sosiaalisen median vaikutuksista ja lieveilmiöistä (esim. Facebook). Me suhtaudumme kriittisesti siihen asiaan, eikä meillä kummallakaan ole Facebookia, koska emme oikein tarvitse sitä. Keskusteluissa tuotiin esille mm. normaalin elämän köyhtymisestä, yksityisyydestä, haitoista, kädentaitojen vähenemisestä jne.
Minä Mertti1 suhtaudun sosisaaliseen mediaan kriittisesti etenkin Facebookkiin, koska on tullut luettua uutisista kaikenlaista sen lieveilmiöistä ja haitoista. Enkä halua tuhlata elämääni moiseen "chattailuun."
Tänään käytiin myös hahmonkehittelyn perusteita. Meillä kummallakin on aika lailla valmis hahmo sarjakuvaan. Kumpikin tekee oman sarjiksen sovitusti.
Mertti1: Kehitin sellaisen sarjakuvahahmon nimeltä Pessi (ei kovin omaperäinen nimi). Hyvin pessimistisen hepun vähän kuin Harvey Pekarin tai Aarne Ankan kaltaisen sarjakuvahahmon. Kehitin hahmolle myös kissan, joka pitää tavallaan Pessin tasapainossa. Minä saatan ehkä tehdä muunlaisen hahmon, mutta näillä eväin lähden liikkeelle.

Mertti2: Sosiaalisessa mediassa, kuten kaikessa mahdollisessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Plussapuolia ovat mm. helppous, nopeus ja se että saa helposti tietoa asiasta kuin asiasta. Netissä saattaa joutua helposti myös kiusaamisen kohteeksi (esim. juuri Facebookissa). Internet yms. sosiaalinen media on kätevä apuväline, mutta sitäkin pitäisi jokaisen osata käyttää harkiten ja varovasti, puhtaalla maalaisjärjellä.
Mertti2: Oma sarjakuvani on strippi-sarjakuva, jossa seikkailee erilaisia Australian elukoita -eräänlainen päähenkilö on dingo.
Huom! kyseessä on vasta luonnos!
keskiviikko 8. joulukuuta 2010
Päiväkirja 8.12.2010
Kurssityönä päätettiin parini kanssa tehdä alustavasti sarjakuvablogia. Meitä molempia vähän stressaa tämä kurssihomma, mutta eiköhän se mene ok. Katsottiin voimala-keskusteluohjelmaa aiheesta sosiaalisesta mediasta (facebook, twitter, jne..) ja saatiin siitä pohjustusta ensi maanantain paneelikeskusteluun.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)